Meidän pikkusta usein hymyilyttää, joskus jopa naurattaa. Ihan tahattomasti kuulemma vielä. Äitiäkin hymyilyttää, naurattaa ja itkettää. Raskausaikana mä pysyin aikalailla omana ittenäni. Ei juurikaan mitkään hormonit heitellyt tehden musta kiukkusta hirviötä. (Paitsi loppuraskaudesta oli yksinkertasesti vaan niin tukala olo koko ajan että vähän saatto välillä kiukuttaa ihan vaan sen takia.)
Mutta nyt. Voi kiesus. Tuntuu että joka asia itkettää enemmän tai vähemmän. Hirmu helposti tulee semmonen ahdistava huonoäitifiilis. Tuntuu että en osaa hoitaa tuota vauvaa silleen sujuvasti. Pärjään tottakai, mutta mikään ei onnistu silleen toisella kädellä tosta vaan, niin kuin semmosilla luonnostaan hyvillä äideillä. Luontaisilla äideillä. Äidiksi syntyneillä äideillä. Niin kuin mun äidiltä. Multa ei edes synnyttäminen niin vaan luonnistunut. Eikä imettäminen, vieläkään. Vaikka se onnistuu, niin ei sujuvasti ongelmitta.
Meidän pieni on mun nähdäkseni vauvaksi melko helppo tapaus. Ei herätä tunnin välein öisin syömään, vaan nukkuu useita tunteja. Samoin kun päivällä. Mutta varsinkin päivällä tää pieni oiskin sitten koko ajan syömässä hereillä ollessaan. Tai vaikkei varsinaisesti nälkä olisikaan, niin "tissitakiaisena" kuitenkin. Äidistä on tullut huvitutti.
Toisaalta päivällä hän myös nukkuu useammankin tunnin pätkiä. Ja joskus sorrutaan järjen köyhyyteen: minimies nukkuu ja äiti valvoo Redbullin voimalla.
Toisinaan taas vaan hengaillaan. Hereillä tai puolihereillä, äitin sylissä tai isinkin. Sattuneesta syystä isi joutuu olemaan harmittavan paljon poissa kotoa: isi remontoi meille uutta paljon kivempaa kotia. Isiä odotellessa me saatetaan vaan äidin kanssa sylikkäin kattella telkkaria. Olla vaan. Tai pitää seuraa Emilille ja Kertulle, mutta niitäkään ei ole viikkoon täällä näkynyt. Ovat olleet jo viikon oman äitinsä luona, mutta viikon päästä ne tulee taas!
Kissa ei myöskään oikein osaa jättää vauvalle tarkoitettuja paikkoja rauhaan. Hoitopöytä on kissan mielestä täydellinen nukkumapaikka, kuten myös vauvan sänky ja vaunukoppa.
Äiti ihailee isin varmuutta ja taitavuutta vauvanhoidossa. Isiltä se kaikki sujuukin niin näppärästi, juuri niin kuin luonnostaan. Kylvetys, vaipanvaihto, vaatteiden laittaminen, syöttäminen, nukuttaminen ja kaikki. Mutta isillä onkin jo kahden vauvan verran enemmän kokemusta. Pikkunenkin selvästi nauttii isin käsittelystä. Kylvyssä isin kanssa pikkuherra lähinnä rauhoittuu (:
