torstai 17. syyskuuta 2015

Täydellinen epätäydellisyys

Mä en halunnut tehdä tästä blogista valitusblogia.
Tilanne on nyt kuitenkin se että mä olen epätyytyväinen.
Oon tyytymätön itteeni ja muutamaan muuhun seikkaan.

-Mä en saa painoa putoomaan ja läskiä sulamaan. En vaan saa enkä tajuu oikein itekään että miten se nyt muka voi näin vaikeeta olla ettei muka onnistu ollenkaan. Oon karsinu kaiken turhan pois, liikun monena päivänä viikossa ja syön järkevästi. Muutama kilo lähti ja sitte ei enää lähe. Mikä kumma tässä mättä? Oon kuitenki ihan kirkkaasti ylipainonen, sitä pudotettavaa ON.

-Meidän perheen talous on kuralla ja mä en tajua kuinka tästä suosta noustaan. Enkä mä oikein tajua kuinka se työnsaantiki on näin pirun vaikeeta, kun ei vaan oo löytyny. Etsintä ja hakeminen jatkuu siis.
Ps. en haluaisi valittaa mutta eläminen on aika kallista.

-Meillä on kauhee kaaos koko ajan. Tää muuton jälkenen kaaos ei vaan helpota kun asiat ei löydä paikkojaan. Ja vaikka täällä saadaanki aikalailla joka viikko siivouspäivänä siivottua niin se ei vaan pysy se siisteys. Lapset tekee osansa siinä mutta suoraan voin myöntää että kyllä täällä osaa aikuisetki sotkea ihan ilman lapsiaki. Aina on olevinaan liian kiire että saatais mitään isompaa aikaseks: liukuovia paikoilleen, tapetteja seiniin, listoja paikoilleen jne. Arkeen menee liian paljon aikaa.

-ELI meidän arki ei ole ainakaan täysin toimivaa.

-Kissa kuoli. Ensin hoidettiin korvatulehduksena ja se auttoki hetkeks ja sitte romahti kattiparan kunto täysin, niin että pakko oli viedä viimeselle piikille. Eläinlääkäri oli melko varma siitä että kasvain oli syyllinen meidän karvahännän sairasteluun ja äkilliseen kunnon romahtamiseen.


Vaan ettei menis tää päivitys täysin marinaks ja jottei kukaan nyt vahingossakaan erehtyis luulemaan että täällä ollaan täysin epätoivon partaalla ja elämä ois vaan tyhmää, kerrottakoon että näin ei suinkaan ole.

Toimintaehdotuksia aiemmin luettelemieni kohtien muuttamiseksi:

-Jatketaan samalla mallilla. Tässä nyt on kuitenki saatu jo paljon hyvää elämäntapamuutosta aikaseks: iltasyöpöttelykierre on katkastu, ylimääränen herkuttelu on lopetettu ja ateriarytmi järkevöitetty. Aikalailla se perus viisjakonen ateriarytmi meillä on olluki mutta nyt ei myöskään napostella väleissä mitään. En edes minä salaa.

-Ruokalistojen suunnittelu etukäteen. Tänään päätettiin miehen kanssa että ruvetaan tekee niin. Viikon ruuat suunnitellaan etukäteen ja käydään kaupasta viikoks kerrallaan ruuat. Näinollen ruokakaupassa ei tartte käydä päivittäin, leipää ja maitoa saa käydä ostamassa jos loppuu mutta sieltä ei tuoda kotiin mitään muuta ylimäärästä. Ja mitä tohon mun työnhankintaan tulee niin oon päättänyt että nyt äitiyslomalla nautin. Tottakai niitä töitä täytyy ettiä kunhan äitiysloma lähenee loppuaan mutta nyt sitä on vielä monta kuukautta jäljellä enkä mä halua käyttää koko Antin vauva-aikaa siihen ressaamiseen.

-Tän kaaoksen purkamiselle on vaan pakko järjestyä aikaa. Mies on aina jossain vuorossa töissä, se on fakta. Se aika täytyy vaan ottaa siitä miehen kotonaolemisen ajasta. Ja jonkuverran täytyis myöski mun ottaa itteeni niskasta kiinni että saisin jotain tehtyä silloinki ku mies on töissä. (Antti vaan on siinä mielessä nykyään melko vaativa tapaus että kutsuhuuto kajahtaa aikalailla saman tien ku äiti yrittää jotain saada aikaseks. Minimies kun olis mielellään vaan sylissä eikä missään muualla...) Ja tänne täytyy järjestää säilytystilaa, se ongelma kun on aikalailla se että mä en enää tiedä mihin tota tavaraa laittaisin. Ja turhasta täytyy vaan osata päästää irti ja hankkiutua eroon. Oonkin tässä nyt viikon ajan pistelly käteensattuvia poismeneviä asioita jätesäkkiin mikä lähtee johonkin pakolaiskeskukseen tai vastaavaan.

-JA meidän arjesta täytyy tehdä toimivaa. Sehän ei onnistu kuin kokeilemalla, muokkauttamalla. Suurin tekijä taitaa olla laiskuus joka vaivaa yhtälailla kaikkia meidän perheessä: pakollisten asioiden lisäks ei huvittais tehä oikeestaa mitää muuta ku kivoja juttuja, eli esim lasten mielestä leikkiä ja aikuisten mielestä istuu sohvalla. Täällä täytyy vaan ruveta lastenki korjaa omia jälkiään ja aikuisten yhtälailla omiaan. Kyllä tästä vielä toimiva arki kivassa siistissä kodissa saadaan aikaseks.

-Se kissa kuoli. Se on tosi kurjaa ja sitä on kaikilla meillä aivan hirmunen ikävä. Tuntuu kamalalta.
MUTTA sille ei voida enää mitään. Ei voitu missään vaiheessa. Onneks oltiin sille rakastava ja huolehtiva perhe. Onneksi meillä on siitä paljon kuvia muistona. Nyt ei auta muu kuin jatkaa elämää.

Tänään käytiin katsomassa uusia kissanpentuja. Ei korvauksena edellisen menetyksestä, vaan uuden alkuna. Oli tarkoitus että meille tulee yksi tyttö, mutta sieltä tuleekin kaksi poikaa =D Ja voi miten ne olivatkaan pieniä vielä! Vajaan kuukauden ikäisiä, luovutusajankohta ajoittuu johonkin loka-marraskuun vaihteeseen. Sitä odotellaan (:


Loppuun vielä vähän kuvia tästä viimeaikaisesta elämästä.

 Yks kiireetön aamu ihan kahestaan Antin kanssa <3


 Emil alotti eskarin, Kerttu on siis aika paljon saanu opetella leikkimään ihan itekseen... Me tietty Antin kanssa kumminki kovasti pidetään Kertulle seuraa (:


 Joskus vaan väsyttää =D Lattialle nukahti kesken leikkímisen sekä iskä että poika yhen liian lyhyeks jääneen yövuoronjälkeisen nukkumisen seurauksena.


 Tapahtu ihme ja vaaka näytti ekaa kertaa pariin vuoteen kutosella alkavan luvun. (Otetaan huomioon että tässä välissä on myös ollut raskaus.)


 Sormet pitää olla koko ajan suussa...


 Nää pienet karvaset vauvelit kotiutuu meille kun aika on kypsä <3