Meillä on jo huomenna viikon vanha pieni poika! Lauantaina me päästiin kotiin onneks heti sen pakollisen kolmen sairaalavuorokauden jälkeen. Sairaala-aika oli mulle hirmu rankkaa aikaa. Oli kotiin hirvee ikävä ja oli paha mieli. Kotiin ku päästiin nii tosi hyvä fiilis on ollu. Niin kevee ja helppo hengittää kun ei tartte olla sairaalassa.
Kotona meillä on lähteny menee hyvin. Kerttu ja Emil tuli sunnuntaina äitinsä luota takasin meille ja ollaan opeteltu elämistä uudenlaisena perheenä. Kaikilla on totuttelemista siihen faktaan, että meidän perheessä on nyt vauva. Ja mulla on itellä aika paljon totuttelemista tähän äitinä olemiseen ja tunnepuoleen tässä. Kun sitä omaa lasta voi rakastaa niin paljon!
Imetyksessä meinas alussa olla melko isoja haasteita, mutta sekin sujuu jo suunilleen hyvin. Semmonen homma on kyllä pakko todeta että mun kunnioitus yksinhuoltajia kohtaan on kasvanu tolkuttomasti! Mä en nimittäin tosiaan olis selvinny ilman J:tä tästä, enkä selviäis jatkossakaan. Mut sen kanssa taas tää kaikki tuntuu tosi hyvältä, luontevalta ja ihanalta. Mä oon vaan rakastunut siihen ihmiseen tän kaiken myötä paljon enemmän!
Synnytyksestä mä en ainakaan aijo sen enempää tänne blogin puolelle itellenikään muistoks kirjotella. Synnytyskertomuksesta multa löytyy kopio ja se riittää. Sen verran voin todeta että synnytäminen on hullun hommaa ja ihan heti en lähtis uusiks. En mä nyt ihan oo päättäny vielä että lapsiluku on täynnä sen homman hirveyden takia, mutta kyllä mä tosissaan toivon että seuraava olis vähän helpompi.
Niin ja vaikka mun vauvamaha oli loppuun asti melko vaatimaton, niin kyllä tää melko hassulle tuntuu vaan ton alavatsapömpön kanssa =D Mut ei mulla silleen oo ikävä sitä mahaa! Mä kuulun niihin äiteihin jotka enemmän nauttii tästä kun tää oma lapsi on tällä puolella vatsaa eikä sen sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti