torstai 23. huhtikuuta 2015

Kirpparilöytöjä (:

Teinpähän tänään muutaman loistavan kirpparilöydön! Ja ihan itselleni tällä kertaa, ei masuvauvalle eikä Kertulle tai Emilille (: (Vaikka olisihan sieltä niillekin kaikille löytynyt VAIKKA MITÄ, mutta aina ei voi kaikkea ihanaa ostaa... Nyt oli minun vuoroni (: )

 Muutamana viime viikkona vasta raskauteni aikana olen joutunut kiroamaan sitä että tuo mahan koko syö paidoilta pituutta. (Vaikka eihän se iso maha ole vieläkään, juuri otettu kuva rv 37+3)... Topit ja muutkin paidat ovat siis jääneet hölmön näköisiksi liian ylös. Mutta nyt löyty kirpparilta sitä mitä tähän tarvittiinkin! Neljä pidempää perustoppia hintaan 0,5e/kpl (:
 Näissä väreissä (:
Sitten löytyi myöskin hyvän kokoinen t-paita (joista niistäkin ollut pienoinen pula lähiaikoina...) joka kehottaa iisiin elämänasenteeseen (: Tällä paidalla hintaa oli hippasen enemmän (ehkä jopa kipurajoilla oliko liikaa?) 4,5e mutta ostin silti. paita on kuitenkin täydellisen kokoinen ja materiaaliltaan laadukas ja kaiken lisäksi priimakunnossa. Kokonsa puolesta menee vähän löysempänä paitana hyvin myös raskauden (ja laihduttamisen...) jälkeenkin (:

Näiden lisäksi kotiutin myös yhden peruskivan mustan pitsiolkaintopin hintaan 1e (:

Vaatepulaa tämä raskaus on kyllä muutenkin aiheuttanut... Housuja taitaa mulla näiden mieheni kollareiden lisäks mulla olla yhet hyvän kokoset, nekin ostin kaks viikkoa sitten Seppälän poistoalesta =D Niin ja on mulla yhet leggaritkin mitä voin nyt taas käyttää kun on tarpeeks pitkiä toppeja! Kyllä näillä loppuraskaus pärjätään (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti