keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Rv 36+2 neuvolalääkäri ja turhautuminen

Aamulla piti lähteä neuvolaan ja samalla lääkäriin. J oli aamuvuorossa töissä joten minun vaihtoehtoni oli ottaa Emil ja Kerttu mukaan leikkitilaan odottelemaan. Stressi.


Ensin ne jäi ihan mielellään sinne leikkimään. Neuvolaterkkarin vastaanoton jälkeen piti vielä odottaa lääkärin vastaanottoa. Kerttua kiukutti. Oli kuulemma nälkä vaikka aamupala syötiin just ennen ku kotoa lähdettiin ja väitettiin että on massu täynnä vain yhden leivän jälkeen. Emiliäkään ei oikein huvittanut kun leikkitilasta ei löytynytkään piirustuspaperia. Vaan ei auttanut kuin odottaa.

Lääkärikäynti oli tuskainen ja turhauttava. Sanoin jatkuvista supistuksista, mutta lääkäri totesi kohdunkaulaa olevan reippaasti jäljellä ja sen olevan kiinteä ja visusti kiinni. Pikkumiehen synttäreitä ei siis kuulemma vielä hetkeen vietetä, todennäköisesti vasta reilusti yli lasketun ajan. Toisaalta hyvähän sen pienen on siellä masun turvassa vielä pysyä, äiti ei vaan jaksaisi enää. Tai ainakaan yli sen lasketun ajan. Lääkäri tunnusteli vauvaa mahan läpi. Pää on kuulemma hyvin alhaalla lantiossa, ei siis ihme että painaa siihen suuntaan. Vauvan pylly taas on hyvin ylhäällä painamassa kylkiluita. Ei siis ihme että painaa myös siihen suuntaan. Tuntuu tukalalta, happi ei kulje ja närästää.


Tiedänhän minä että itse tätä halusin. Enkä luopuisi tästä vatsani sisällä kasvavasta vauvasta ikinä, en mistään hinnasta. Olen raskaudestani ja tulevasta vauvastani onnellisempi kuin ikinä ennen mistään. Mutta tänään on vaan tuskaisempi ja ennen kaikkea turhauttavampi päivä tämän asian suhteen.

Mutta kissa ainakin osasi ottaa elämän rennosti tänäänkin! Pitkin pituuttaan Kertun sängyssä useammankin hetken (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti